Aloittaessani työuraani 80-luvun alkupuolella paikallisen ammattiliiton yhdistystoiminta oli varsin erilaista kuin tänä päivänä. Paikallisyhdistyksen kokouksissa sali oli täynnä väkeä ja puheenjohtaja esitteli neuvottelutulosta termeillä, joita en silloin juurikaan ymmärtänyt. Termit perälauta, järjestelyvaraerä, henkilökohtainen lisä ynnä muut vastaavat olivat vieraita, mutta jokin itse asiassa kiehtoi. Virkavuosien karttuessa pääsin itse toimintaan mukaan. Siinä vaiheessa terminologiakin oli avautunut.
Aikaa on kulunut ja kokemus karttunut. Tittelit ja luottamuspestit ovat vaihtuneet paikallisen yhdistyksen hallituksen jäsenestä yhdistyksen puheenjohtajaksi ja edelleen Suomen pelastusalan ammattilaisten liittohallituksen puheenjohtajaksi.
Liiton ja jäsenyhdistyksen kaiken toiminnan perustana on, että paikallinen jäsenyhdistys mahdollistaa liiton toiminnan ja liitto puolestaan mahdollistaa paikallisen yhdistyksen toiminnan. Tämä on yhtälö, jota ei voi murtaa. Liiton hallinto koostuu paikallisten yhdistysten edustajista, jotka ohjaavat liittokokouksen antamalla mandaatilla liittohallituksessa liiton toimintaa. Tätä tahtotilaa operatiivinen johto toteuttaa liiton muun henkilökunnan kanssa.
Vaikka yhdistystoiminta on muuttunut viimeisen parin vuosikymmenen aikana, käsiteltävät asiat eivät kuitenkaan ole yhtään sen monimutkaisempia, kuin ne olivat silloin joskus. Yhdistystoiminta on hyvä vaikuttamisen kanava kaikilla tasoilla. Paikallisen yhdistyksen luottamusmiehet yhdessä työantajan edustajien kanssa määrittävät linjan, jonka perusteella tehdään paikalliset työelämän ratkaisut. Yhteistoiminta perustuu sopimuksiin, jotka on yhdessä sovittu.
Paikallista edunvalvontaa ei voi ulkoistaa pelkästään ammattiliitolle, vaan sitä on pystyttävä toteuttamaan paikallisin voimin, liiton tuella. Ilman aktiivista yhdistystä paikallinen yhteistoiminta vaarantuu, päätösten tekeminen yksipuolistuu ja henkilöstön edunvalvonta heikkenee. Pahimmassa tapauksessa saavutetut edut karkaavat käsistä.
Työelämän edunvalvonta vaatii tekijöiden lisäksi myös ammattitaitoa. Luottamushenkilön tehtävä voi kuulostaa vaikealta ja vastuulliselta. Moni voi ajatella, että minulla ei ole riittävää kokemusta tai koulutusta ottaa noin suurta vastuuta koko työyhteisöstä.
Vaikka työ tekijäänsä opettaa, niin se ei kuitenkaan aina riitä. Jokaiselle, joka lähtee mukaan ammattiyhdistystoimintaan, on tarjolla monipuolista koulutusta ja koulutuspolkuja. Ne antavat vahvan pohjan paikalliseen yhdistystoimintaan ja tehtävän menestykselliselle hoitamiselle. Vastuu työyhteisön edunvalvonnasta ja työhyvinvoinnista on siten helpompi ottaa ja kantaa. Parhaimmillaan aktiivina toimiminen voi johtaa jopa uuteen työuraan.
Tämän päivän yhteiskunnassa kaikki yhteistoiminta, myös ammattiliittotoiminta, kilpailee yksilön vapaa-ajasta. Työ ja työelämä vievät suurimman osan palkansaajan ajasta, ja usein ehkä myös voimavaroista. Tilanne on ristiriitainen, sillä ammattiliiton ja yhdistysten tehtävänä on nimenomaan edistää työelämän kehittymistä ja työhyvinvointia sekä valvoa, että sovittuja sopimuksia noudatetaan valtakunnallisesti ja paikallisesti.
Palo ammattiyhdistystoimintaan ja paikalliseen edunvalvontaan tulisi sytyttää uudestaan, sillä tuoreita tekijöitä tarvitaan mukaan yhteiseen toimintaan. Suosittelen lämpimästi liittymään ammattiyhdistysaktiivien ja luottamusmiesten yhteisöön, jossa tehdään merkityksellistä työtä oman ammattikunnan hyvinvoinnin eteen. Tässä ajassa tälle työlle on edelleen tilausta.
Blogin kirjoittaja on Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry:n liittohallituksen puheenjohtaja Ilkka Mustakangas.
