Hätäkeskuspäivystäjä Niina Sairilan kirjoittama oma tarina rohkaisee uskomaan unelmiin ja todistaa positiivisen ajattelun voiman. Niina lähettää kiitokset Häke 39 kurssille ja Pelastusopistolle, jotka mahdollistivat haastavassa tilanteessa opintojen loppuun saattamisen.
Joulukuussa vuonna 2022 olin valmistumassa kahden viikon päästä hätäkeskuspäivystäjäksi. Seuraavat viikot olisivat hienoimmat ja tärkeimmät viikot opiskeluissa, sillä olin saavuttamassa tavoitteeni ja haaveistani tulisi vihdoin totta.
Lähdin harrastusmatkalle Viroon. Matkalla naapurimaassa testasin koko auttamisen ketjun toimivuuden. Loukkaannuin tapaturmaisesti ja päädyin ambulanssilla sairaalaan. Molempien jalkojen sääriluut murtuivat ja minut hätäleikattiin. Herätessäni leikkauksesta en tiennyt kävelenkö enää koskaan, sillä jalkani olivat täynnä ulkoista rautaa.
Suurin huoleni oli kuitenkin se, kuinka pääsen takaisin Suomeen ja Pelastusopistolle suorittamaan opintoni loppuun. Maanantaina sain puhelun hätäkeskuslaitokselta, jossa onniteltiin valmistumisesta ja kerrottiin, että minut on valittu hakemaani määräaikaiseen työsuhteeseen Turun hätäkeskukseen. Olin edelleen sairaalassa Virossa, enkä tiennyt tulevasta. Itkun sekaisesti sain kerrottua tilanteestani. Totesin etten ole työkuntoinen ja olen estynyt ottamaan paikkaa vastaan.
Olin ollut työharjoittelussa Turussa ja tiesin, että se on esteetön työpaikka. Pääsisin siis hätäkeskukseen työskentelemään vaikka pyörätuolissa. Tämä tieto antoi minulle toivoa ja voimaa toipumiseen. Parin päivän päästä matkustin laivalla Suomeen ja ambulanssilla suoraan sairaalaan, jossa minut leikattiin uudestaan.
Opiskelin loput oppitunneista etänä sairaalassa. Viimeisen englannin kielen suullisen kokeen tein yhdessä kurssikaverini kanssa, joka oli joustavasti siirtänyt omaa suoritusaikaansa vuokseni. Halusin valmistua ja päästä töihin, uuteen ammattiin. Palasin kotiin molemmat jalat kipseissä, kyynärsauvojen ja pyörätuolin kanssa. Loput opinnot suoritin kotona etänä, niin kuin kaikki muutkin luokaltani.
Minun oli opeteltava uudenlaista elämää ja kävely oli hidasta. Olin heikossa kunnossa, mutta halusin päästä noutamaan todistusta valmistujaisiini Kuopioon. En suostunut seuraamaan etänä, kun muut opiskelijat saisivat todistukset paikan päällä. Olin jo aiemmin pyytänyt kipsitkin viranomaissinisenä juhlia varten. Matkustin lentokoneessa ja pyörätuolissa Pelastusopistolle. Päivä oli fyysisesti raskas, mutta oli hienoa noutaa itse oma todistus.
Vihdoin helmikuussa sairasloma loppui ja pääsin aloittamaan työt. Kävely oli hidasta ja kankeaa, ja mukana kulki vielä kyynärsauva. Ensimmäiset kuukaudet olivat raskaita. Uusi työ ja uudet työkaverit sekä opettelu itsenäiseen päivystäjän työhön vaativat paljon. Menoa eivät helpottaneet puolikuntoiset jalat.
Päivä ja puhelu kerrallaan tilanne helpottui. Parasta oli kuulla työkavereiden rohkaisevia kommentteja. Nyt 1,5 vuotta myöhemmin liikun jo lähes normaalisti. Pidän edelleen työstäni ja Turun hätäkeskuksesta työpaikkana.
Kirjoittaja on hätäkeskuspäivystäjä Niina Sairila Turun hätäkeskuksesta.
