Sain lähes 28 vuoden moitteettoman palveluksen jälkeen potkut Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta. Puolen vuoden irtisanomisaika päättyy marraskuussa. Sitä odottaessa on aika tarkastella asioita sisäpiiriläisenä ulkopuolisen silmin.
Ajoin henkilöstölle työsuhdepolkupyöräetua ja se oli johdolle liikaa. Esitin etua väärällä tavalla, arvostelin johtoa väärällä tavalla ja vein asian lehdistöön väärällä tavalla. Organisaatiolla ei johdon mukaan ole varaa henkilöstön polkupyöräetuun. Ei ole varaa, vaikka samaan aikaan pyöritetään järjetöntä hyvinvointihimmeliä järjettömällä rahasummalla. Johtajien ja päälliköiden työmäärään ja tuloksiin nähden suhteettomiin palkkoihin on varaa, mutta henkilöstön liikunta- ja kulttuurituesta on toki pakko leikata.
Kun tarkastellaan hyvinvointialueen pelastuslaitoksen tasoa, tilanne ei paljoa parane. Paloasemat pyörivät hyvin — kuten ovat aina tehneet. Palomiehet ja ensihoitajat ovat päteviä, hyvässä kunnossa ja osaavat hommansa. Mestarit ovat aika hyvin ajan tasalla — joskin tulee ikävä omia vuoromestareita, joihin pystyi aina tukeutumaan ja tiukan paikan tullen luottamaan.
Tästä ylöspäin alkaa härdelli. Päällikköä ja asiantuntijaa on toistensa ylä- ja alapuolella, edessä ja takana, ehkä sisälläkin, aivan kuin venäläisissä maatuskanukeissa. Ei haittaa, vaikka tehtävänkuvat ovat hämärtyneet ja varsinaisesta pelastustyöstä ollaan kaukana, kunhan palkka juoksee ja keksitään hienolta kuulostavia missioita ja monimutkaisia järjestelmiä.
Yksi asia on matkan varrella unohtunut. Pelastuslaitoksen varsinainen työ, kansalaisten auttaminen, ei ole muuttunut mihinkään. Tietysti työkalut ovat kehittyneet ja koulutus osittain parantanut. Perustyö on edelleen hienhajuista raadollista raadantaa. Sen ympärille ei tarvita mitään, mikä vain hankaloittaa työn tekemiseen keskittymistä.
Pyrkikää siihen, että töihin on kiva mennä ja siellä on hyvä olla!
Kun tulin Vantaan kaupungille pelastuslaitoksen palvelukseen, meillä oli yksi päällikkö ja operatiivisessa henkilöstössä noin sata työntekijää. Homma toimi hienosti, eikä tyytymättömyyttä esiintynyt.
Viime vuosina asetelma on kääntynyt päälaelleen. Keihäänkärkenä ei enää ole ensimmäisenä kohteeseen saapuva pelastusyksikkö, vaan johto. Toimivassa tehtaassa johto on työntekijöitä varten, mutta pelastuslaitoksella johdon ja miehistön kuilu syvenee. Se näkyy hyvinvointikyselyissä ja henkilöstön asenteessa asemilla.
Organisaatioon työhön toivotan jaksamista ja hieman kriittisempää suhtautumista omaan johtoonne, vaikka se hieman epämukavuusalueelle menisikin. Älkää tyytykö siihen, että olette Suomen halvin pelastuslaitos. Pyrkikää siihen, että töihin on kiva mennä ja siellä on hyvä olla! Älkää tyytykö huonoon työterveyshuoltoon, vaan vaatikaa parempi. Ennen kaikkea, älkää tyytykö huonoon johtoon! Monen asian parantaminen on kiinni omasta päättäväisyydestä ja tahtotilasta.
Jos ja kun hallinto-oikeus toteaa irtisanomiseni laittomaksi, en tule takaisin. Yhden tarinan loppu on toisen alku. Tämä matka on ollut minulle kuin loppua kohti huonontunut avioliitto, ja nyt tunnen helpotusta.
Blogin kirjoittaja Jani Söderlund aloitti palomiehen työssä Vantaan pelastuslaitoksella tammikuussa 1997. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos irtisanoi hänet toukokuussa 2024.
