Hätäkeskuslaitos ja Rajavartiolaitos ovat vuosittaisen Luottamus & Maine -kyselytutkimuksen mukaan hyvämaineisimmat julkishallinnon organisaatiot. Viime vuonna Hätäkeskuslaitos oli kolmannella sijalla. Silloin ensimmäisen sijan jakoivat pelastustoimi ja Rajavartiolaitos.
Pelastustoimi sijoittui tänä vuonna kyselytutkimuksen sijalle viisi. Sen edelle ylsivät aiemmin mainittujen lisäksi tasavallan presidentin kanslia sekä Onnettomuustutkintakeskus OTKES.
– Turvallisuusviranomaisten maine jatkaa korkealla tasolla edellisvuotiseen malliin. Rajavartiolaitoksen ja Hätäkeskuslaitoksen toiminta liittyy vahvasti kansalaisten kokeman turvallisuudentunteen vahvistamiseen, mikä on avainasia epävarmoina aikoina, tutkimuksen toteuttaneen T-median tiedotteessa todetaan.
Tutkimusmallissa organisaation maineluku lasketaan kahdeksalta osa-alueelta asteikolla 1–5. Erot tuloksissa eivät ole suuria, Hätäkeskuslaitoksen ja Rajavartiolaitoksen arvosana oli 3,91 ja pelastustoimen 3,83.
Julkishallinnon organisaatioiden maineen heikoimpina osa-alueina suomalaiset pitävät uudistumiskykyä ja vuorovaikutusta.
Kyselytutkimuksen tulokset ja tiedote T-Median sivuilla.