”Toimin Pohjois-Karjalan pelastushenkilöstössä luottamusmiehenä toista vuotta. Hyppäsin vaikeaan paikkaan, kun meneillään olivat sekä hyvinvointialueuudistus että työaikakiista. Kokemattomalle se oli aika hankala paikka, mutta olen saanut kiitettävästi asioita vietyä eteenpäin. Luulen, että minua pyydettiin luottamusmieheksikin siksi, että olen ollut vähän kärkkäinkin mielipitein mukana vaikuttamassa paikallisyhdistyksen hallituksessa.
Isoin haaste pelastuslaitoksellamme oli työaikamuoto, josta työntekijät, työnantaja ja aluehallintovirasto kiistelivät joka vuosi. Siihen meni valtavasti aikaa. Teimme paljon töitä, jotta saimme kaikkia miellyttävän sopimuksen, ja toivomme sen kantavan pitkälle tulevaisuuteen. Nyt meillä tehdään 40 tunnin viikkotyöaikaa, kun aiemmin viikot olivat 42-tuntisia.
Neuvotteluvaiheessa tuli muutamia soraääniä työajan lyhentämisestä, koska osa ajatteli, että se heikentää palkkaa merkittävästi. Lopputulokseen lähes kaikki ovat kuitenkin tyytyväisiä, sillä saimme lyhyemmän viikkotyöajan, teemme edelleen töitä vuorokausirytmissä ja lisäksi saimme tuntimäärään nähden oikeudenmukaisen kokonaispalkkakorvauksen.
Yritän pitää työpaikallani yllä positiivista asennetta ja estää kyynistymistä. Pelastustoimessa monet asiat ovat hyvin, ja epäkohtiin yritetään koko ajan vaikuttaa. Antoisinta luottamusmiehenä onkin se, että saan ajettua koko työyhteisön asioita. Jos tässä tehtävässä tuijottaisi vain omaa napaa ja ajaisi omaa etuaan, lento loppuisi lyhyeen.
Alueellamme on tälläkin hetkellä paljon keskeneräisiä asioita. Teen töitä, jotta saisimme esimerkiksi työsuhdepolkupyörät. Merkittävä osa luottamusmiesajankäytöstä menee työkyvyttömyyden ja työrajoitteisten henkilöiden tukemiseen tehtävien uudelleen järjestämiseksi. Teen luottamusmiehen työtä näkyväksi tiedottamalla jäsenistölle aktiivisesti niin pienistä kuin suurista neuvotteluista, joihin osallistun. Siitä olen saanut kiitosta.”
Olli-Pekka Kokko
palomies-sairaankuljettaja, luottamusmies
Pohjois-Karjalan pelastushenkilöstö