Uusi hätäkeskuslaki astui voimaan tämän vuoden puolella, ja parhaillaan sen pohjalta kirjoitetaan ohjeita täsmentämään muun muassa henkilötietojen käsittelyä. Monilta osin on vielä epäselvää, mitä vaikutuksia lailla on yksittäisen päivystäjän työhön. Yksi asia on kuitenkin varma: henkilötietojen käsittely ilman virkatehtävään liittyvää perustetta on laissa kielletty.
Lain valmistelun yhteydessä tarkasteltiin niin kutsuttuja koulutusvierailuja hätäkeskussaliin. Käytännössä tiukentunut lain tulkinta tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ensihoitaja ei enää voi tulla kuuntelemaan hätäpuheluja päivystäjän viereen, koska hätäilmoituksen tekijän tietosuoja ei silloin säilyisi. Viranomaisedustaja ei myöskään voi tulla seuraamaan tehtävänseurannan työskentelyä, koska toiselle viranomaiselle kuuluvia tietoja ei saa nähdä.
Joka kerta, kun oman selkäni takana on istunut ensihoitaja, erikoistuva lääkäri tai poliisi seuraamassa tehtävänkäsittelyä, olen kuullut samankaltaisia toteamuksia: ”Ai siksi ne tulee siinä muodossa” tai ”No tämähän vastaa moniin kysymyksiin!”. Kun hätäkeskusrajapinnassa toimivan viranomaisen edustaja kuulee ja näkee, miten hätäpuhelun käsittely etenee, missä kohti hälytyskynnys ylittyy ja mitä sen jälkeen tapahtuu, lisääntyy kokonaisvaltainen ymmärrys.
On tärkeää tietää, millaisin keinoin tilannetta arvioidaan ja millaista materiaalia hätälinjalle ylipäätään päätyy. Se auttaa ymmärtämään, miksi kaikkea toivottua tietoa ei aina saada selvitettyä ja miksi päivystäjä välillä on kovin tuskissaan jouduttuaan puristuksiin velvoittavien kriteerien ja epäselvien tietojen väliin.
Yhteistyö ja koulutusvierailut lisäävät luottamusta siitä, että me ensilinjan auttajat olemme samalla puolella. Mikäli ymmärrystä toisen työstä ei voi rakentaa, muodostuu riski väärinymmärryksille ja epätietoisuudelle. Epätietoisuus on kasvupohja epäluottamukselle. ”Miksi se häke nyt taas tällaisen hälytti?”
Ymmärrän, että kukaan meistä ei ole lain yläpuolella. Jos päivystäjän työskentelyä ei enää voi seurata vierestä, on ensiarvoisen tärkeää selvittää, mitä korvaavaa tulee sen tilalle. Keskusteluissa on noussut esiin muun muassa Erica-koulutuskanta ja anonymisoidut hätäpuhelutallenteet. Nämä eivät kuitenkaan yksistään vastaa tähän tarpeeseen, sillä ne eivät tuo työkalupakkiin mitään uutta – nämä työkalut ovat olleet pakissa jo aiemminkin. Salissa tapahtuvan työn seuraaminen on koettu paljon merkityksellisemmäksi.
Hätäkeskuspäivystäjä on yksi auttamisen ketjun lenkeistä. Yhteys seuraavaan lenkkiin on ratkaisevan tärkeä. Keskeistä on, että ymmärrämme toisiamme radion molemmissa päissä. Merkitys korostuu erityisesti silloin, kun hätä on suurin.
Jossain määrin pidän edelleen kiinni ideaalimaailmasta, jossa hätäkeskuspäivystäjät pääsevät välillä ensihoitajien mukaan näkemään, miltä 774D tai romahtanut yleistila näyttää, mitkä tiedot välittyvät kenttäjohtojärjestelmään ja mitkä tiedot päätyvät Virveen. Vastaavasti näyttäisin ensihoitajalle, mitä kaikkea tapahtuu kiireellisen ensihälytyksen jälkeen ja miksi 702A on niin usein hetken päästä 774C.
Tämän ideaalimaailman keskiössä on auttajien keskinäinen vuorovaikutus, jota on jo pidemmän aikaa uhannut siiloutuminen. Myös aiheen ympärillä käytävä keskustelu on monin paikoin siiloutunut. Se osoittaa, miten kauas auttamisen ketjun lenkit ovat joissain asioissa ajautuneet toisistaan. Siispä kysyn vielä kerran – mitä voisi tulla tilalle?
Blogin kirjoittaja on Turun hätäkeskuksen luottamusmies Patrick Tiainen.
