Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

Työterveyslaitos on lähettänyt kyselyn lähes 3 500 pelastusalan ammattilaiselle ja sopimuspalokuntalaiselle. Vastaamalla voi vaikuttaa työhyvinvoinnin kehittämistoimiin omalla työpaikalla.

Moni pelastusalan ammattilainen on äskettäin saanut sähköpostiinsa kutsun osallistua työhyvinvointikyselyyn. Työterveyslaitos toteuttaa loka–marraskuussa kaksi kyselyä, joihin on kutsuttu laajasti pelastusalan henkilöstöä.

Viisi hyvinvointialuetta on mukana Mitä kuuluu? -tutkimuksessa, joka kartoittaa ja kehittää henkilöstön hyvinvointia. Kysely toteutetaan tänä vuonna toista kertaa.

Lisäksi neljän hyvinvointialueen pelastuslaitokset osallistuvat ensimmäistä kertaa toteutettavaan Mitä kuuluu pelastusalan työhyvinvoinnille? -pilottitutkimukseen, joka on räätälöity erityisesti pelastusalan tarpeisiin. Tämän tutkimuksen kysely on suunnattu sekä päätoimisille pelastajille että sopimuspalokuntalaisille.

Kun tämän vuoden tutkimukset yhdistetään viime vuonna toteutetun Mitä kuuluu? -tutkimuksen tietoihin, syntyy valtakunnallinen tilannekuva pelastusalan työhyvinvoinnista. Tilannekuvan tarkoituksena on tuoda esiin, mikä työpaikoilla toimii hyvin ja missä on parantamisen varaa, jotta kehittämistoimet voidaan kohdistaa oikeisiin kohteisiin.


Pilottitutkimus keskittyy työn psykososiaalisten kuormitustekijöiden kartoittamiseen. Kysymykset on suunniteltu yhdessä pelastusalan organisaatioiden kanssa, kertoo projektipäällikkö, erikoistutkija Kirsikka Selander Työterveyslaitokselta.

– Osallistujia pyydetään vastaamaan muun muassa kysymyksiin työstressistä, työkyvystä, alanvaihtoaikeista, johtamisen oikeudenmukaisuudesta sekä mahdollisuuksista vaikuttaa työssä tapahtuneisiin muutoksiin. Lisäksi on esimerkiksi syrjintään, kiusaamiseen ja asiakasväkivaltaan liittyviä kysymyksiä, Selander kertoo.

Työterveyslaitos toivoo, että mahdollisimman moni kyselykutsun saaneista vastaisi vapaaehtoiseen kyselyyn. Vastausten pohjalta työpaikoilla kehitetään ratkaisuja työhyvinvoinnin, terveyden, työkyvyn ja palautumisen parantamiseksi.

– Nyt on aidosti mahdollisuus kertoa, miten omassa työssä menee. Tähän mennessä valtakunnallista tietoa pelastusalan työhyvinvoinnista on ollut vain vähän. Kyselyiden tulosten perusteella hyvinvointialueilla pohditaan, miten pelastusalan työssä jaksamista voidaan parantaa ja miten alan veto- ja pitovoimaa kehitetään, Selander sanoo.


Kyselyihin on turvallista vastata, sillä Työterveyslaitos ei luovuta tutkimusaineistoa muille toimijoille, kuten työnantajille. Hyvinvointialueet ja pelastuslaitokset saavat kyselyiden tuloksista yhteenvedot, joista yksittäisiä osallistujia ei voida tunnistaa.

Työterveyslaitos järjestää 7. toukokuuta 2025 kaikille avoimen webinaarin, jossa esitellään työhyvinvoinnin tilannekuva sekä yhdessä alan kanssa löydetyt ratkaisut työhyvinvoinnin parantamiseksi. Ennen tätä järjestetään maaliskuussa seminaari tutkimukseen osallistuvien hyvinvointialueiden kesken.

Kuva: Pixabay