Varautumisen opettaja Tomi Rask Helsingin pelastuslaitoksen väestönsuojeluyksiköstä on valittu Vuoden Palomieheksi 2024.
Perusteina Raskin valinnalle Vuoden Palomieheksi mainitaan pitkäjänteinen työ pelastustoimen väestönsuojelun hyväksi. Pitkä ura väestönsuojelun parissa on tehnyt Raskista alansa asiantuntijan, jonka asiantuntijuudelle on ollut viime aikoina kysyntää. Rask on monelle tuttu kasvo eri medioista, sillä väestönsuojelu ja väestönsuojat ovat olleet pinnalla maailmanpoliittisen tilanteen takia.
– Aiemmin keskusteluja käytiin vertaisten, kuten muiden asiantuntijoiden kanssa, mutta nyt keskustelemme median ja päättäjien kanssa, Rask toteaa.
Palkinnon perusteluissa mainitaan lisäksi Raskin tekemä kansainvälisesti merkittävä työ väestönsuojelun parissa.
– Kansainvälinen yhteistyö painottuu esimerkiksi väestönsuojien esittelyihin ja keskusteluihin asiantuntijoiden ja päättäjien kanssa Suomen ja erityisesti Helsingin väestönsuojelun järjestelyistä.
Vuoden Palomies on tunnustus esimerkillisestä toiminnasta, erityistä tunnustusta ansaitsevan pelastustehtävän suorituksesta tai muusta teosta, joka kohottaa pelastusalan, pelastuslaitosten tai palokuntien arvonantoa. Valinnan tekee toimikunta, johon kuuluvat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK, Suomen Palopäällystöliitto SPPL, Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Suomen Sopimuspalokuntien Liitto SSPL.
Vuoden Palomies -tunnustus julkistettiin Pelastustoimen ajankohtaispäivien yhteydessä 28. elokuuta. Kuvassa Tomi Raskin lisäksi tunnustusta luovuttamassa olleet pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka sisäministeriöstä ja pelastusjohtaja Ville Mensala Keski-Suomen hyvinvointialueelta.