112-päivää vietetään tänä vuonna teemalla ”Varautuminen on arjen pieniä tekoja”. Varautuminen kuuluu koko yhteiskunnalle. Yksi osa varautumista on se, että päättäjät pitävät huolta siitä, että pelastustoimen, ensihoidon ja hätäkeskusten palvelut tavoittavat kansalaiset kaikkialla Suomessa.
Pelastusalan ammattilaisille varautuminen merkitsee myös yhteistyötä:
”On palkitsevaa auttaa ihmisiä heidän hädässään. Erityisen vaikuttavia ovat tilanteet, joissa koko viranomaiskenttä osallistuu tehtävään ja yhteistyöllä pelastetaan ihmishenkiä. Silloin tunnen, että olemme se tärkeä ensimmäinen lenkki tässä auttamisen ketjussa.”
Hätäkeskuspäivystäjä Sanna Jääskeläinen
”Olemme tilannekeskuksessa pelastustoiminnan keskiössä. Osallistumme hälytyksiin ja pidämme yllä kuvaa siitä, missä yksiköt liikkuvat ja mitä ne tekevät. Tuemme ja autamme tilannepaikan johtajaa. Huolehdimme siitä, että viestit liikkuvat. Seuraamme koko maakunnan valmiuden tilannetta ja tarvittaessa teemme valmiussiirtoja asemien välillä.”
Operaattori Juha Viinamäki
On tärkeää, että pelastusalan ammattilaiset saavat jatkossakin tehdä merkityksellistä työtä turvallisesti, terveenä ja hyvinvoivana.
”Pelastustoimen tehtävissä minua innostaa työn merkityksellisyys. Teemme yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä ja autamme ihmisiä.”
Paloesimies Arttu Lankinen, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos
”Kun pääsen konkreettisesti auttamaan, saan palkinnon onnistumisen kautta. Se on yksi iso asia, mikä tässä työssä sytyttää. Palomies-ensihoitajan työssä on mahdollisuus kehittyä työuran aikana. Jatko-opintojen kautta voi päästä vastuullisempiin tehtäviin, niin pelastuksen kuin ensihoidonkin tehtävissä.”
Palomies-ensihoitaja Valentino Haralambiev
”Parasta työssäni on, että olen päässyt kehittämään ja vaikuttamaan siihen, miten asioita tehdään ja miten päästään parhaaseen lopputulokseen. On tuntunut hienolta päästä opettelemaan uusia asioita – ulkoministeriön päivystystehtävissä on avautunut minulle ihan uusi maailma.”
Johtokeskuspäivystäjä Anne Ålander
”Ensihoidossa on omanlaista viehätystä ja vapauden tunnetta, jota ei sairaalan sisäisessä hoitotyössä saisi.”
Ensihoitaja Mikko Kunnas
Tutustu pelastusalan ammattilaisten työuratarinoihin täällä.