Tulevassa hallitusohjelmassa päätetään sisäisen turvallisuuden resursseista, muun muassa pelastustoimelle suunnattavasta rahoituksesta, alan koulutuksen uudistamisesta ja kehittämisestä sekä toimintaa ohjaavasta lainsäädännöstä.
Pelastusalalla työskentelevillä ja alaa tuntevilla on mahdollisuus vaikuttaa pelastusalan tulevaisuuteen ja kehitykseen asettumalla ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa.
SPAL kampanjoi aktiivisesti eduskuntavaalien alla ja tuo esille eduskuntavaalitavoitteitaan. SPALin kampanja käynnistyy tammikuussa. SPAL tarjoaa näkyvyyttä viestintäkanavissaan jäsenille, jotka asettuvat ehdolle vaaleissa.
Eduskuntavaalikampanjointia tehdään SPALin viestintäkanavissa ja jäsenille suunnatuissa viesteissä, tilaisuuksissa ja tapahtumissa aina vaalipäivään asti. Vaaliteemat ja jäsenistöä edustavat ehdokkaat ovat esillä muun muassa Pelastusalan ammattilainen -lehdessä, jäsenuutiskirjeessä, Eduskuntavaalit 2023 -verkkosivulla sekä SPALin tileillä sosiaalisessa mediassa Twitterissä, Facebookissa ja Instagramissa. Lisäksi tiedotusvälineille tarjoillaan juttuideoita ja uutisoinnin paikkoja eduskuntavaalitavoitteiden aiheista.
Mikäli asetut ehdolle eduskuntavaaleissa ja haluat olla esillä SPALin kanavissa ja jäsenten parissa, ilmoittaudu mukaan tämän linkin kautta.
Vuoden 2023 eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 2.4.2023. Muita tärkeitä ajankohtia ovat mm:
- äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (minkä kunnan kohdalle kukin on merkitty äänioikeutetuksi): perjantai 10.2.2023
- ehdokashakemukset jätettävä vaalipiirilautakunnille: viimeistään tiistaina 21.2.2023 ennen klo 16
- ehdokasasettelun vahvistaminen vaalipiirilautakunnissa: torstai 2.3.2023
- äänioikeusrekisteri lainvoimainen: tiistai 21.3.2023
- kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy: tiistai 21.3.2023 klo 16
- ennakkoäänestys kotimaassa: keskiviikosta tiistaihin 22.–28.3.2023
- ennakkoäänestys ulkomailla: keskiviikosta lauantaihin 22.–25.3.2023
- vaalipäivän äänestys: sunnuntai 2.4.2023 klo 9–20
- tulosten vahvistaminen: keskiviikko 5.4.2023.
Lähde ja lisätietoja: Aikataulut eduskuntavaaleissa 2023