Julkisen testauksen ruuhkautuminen voi viivästyttää merkittävästi töihin paluuta. Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALin Lisävakuusrahastosta korvataan jäsenille Covid-19 testaus, kun työnantaja tai oppilaitos ei epäillystä altistuksesta ja siihen liittyvästä pyynnöstä huolimatta tarjoa pääsyä työnantajan tai oppilaitoksen kustantamaan koronatestiin.
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry on vuodesta 2016 alkaen tarjonnut jäsenilleen terveyden ylläpitämiseen ja edistämiseen tarkoitettua Lisävakuusrahasto-palvelua. Rahaston avulla on nopeutettu jäsenten työhön paluuta ja täytetty työterveyspalveluiden sekä lakisääteisen vakuutusturvan aukkoja.
Valtaosa rahaston toiminnan aikana korvatuista tapauksista on liittynyt työssä sattuneisiin tapaturmiin, joiden tutkimus- ja hoitokuluja ei ole hyväksytty vakuutusyhtiöiden vallitsevan käytännön mukaisesti korvattaviksi tapaturmina.
Samankaltaista työterveyspalveluiden ja vakuutusturvan kattavuuden puutetta on havaittu käynnissä olevan Covid-19 eli koronapandemian yhteydessä. SPAL haluaa turvata jäsenten terveyttä ja hyvinvointia koronatilanteen aikana tarjoamalla tämän uuden jäsenedun.
Ohjeet testaukseen ja Lisävakuusrahaston korvauskäytäntö:
- Voit mennä yksityiseen Covid-19 testiin lääkärikeskus Mehiläiseen, Terveystaloon, lääkärikeskus Pirteen, Pihlajalinnaan tai lääkärikeskus Aavaan.
- Lähetä testauksen lasku ja vapaamuotoinen selvitys omakustanteisen testauksen tarpeellisuudesta SPAL lisävakuusrahastoon ohjeiden mukaisesti SPALin toimistolle kirjeitse tai sähköpostitse toimisto@spal.fi. Lähetä samassa yhteydessä myös tilinumerosi.
- SPAL korvaa testistä Kela-korvauksen jälkeen enintään 150 euroa. Maksu suoritetaan tositteita vastaan.
- Covid-19 testien korvaaminen on voimassa toistaiseksi. SPALin Lisävakuusrahasto voi keskeyttää yksipuolisesti korvausten maksamisen. Tällöin asiasta informoidaan jäseniä SPALin verkkosivulla vähintään viikkoa ennen testien korvausten maksamisen lopettamista.
- Koska avustusrahaston sääntöjen tarkoituksena on tukea ja nopeuttaa jäsentemme työhön paluuta, on etu rajattu koskemaan SPALin työmarkkinoiden käytettävissä olevia jäseniä ja opiskelijajäseniä.
- SPALin Lisävakuusrahasto voi pyytää hakijalta lisäselvitystä korvauksen maksamisen selvittämiseksi ja väärinkäytöstilanteissa myös kieltäytyä korvauksen maksamisesta.
Lisävakuusrahaston hakuohjeet:
Lisävakuusrahaston ohjeen löydät SPALin nettisivuilta, https://www.spal.fi/lisavakuusrahasto/